Soliferia

Täysversio: Oikea ratkaisu ko?
Katselet kevennettyä arkistoversiota. Siirry keskustelualueen täysversioon.
Jos on huono aihe, niin modet poistakoot tämän.

Eli mietin pitkään itselleni sopivaa mopoa. Vaatimuksena oli, että sen täytyi olla isopyöräinen. Olin jo pitkään ollut sitä mieltä, että otan jonkun uusenduron. Katselin niitä netistä ja mietin mikä olisi sopiva. Kun myynnissä oli paljon riejuja, kiinnostuin niistä. Ukolle sanoin, että tälläinen voisi olla sopiva, ja sellainen oli tarkoitus myös ostaa. Kun katsoin mopojen hintoja ne pyörivät siinä 1500-2000¤ paikkeilla, hintaa niillä oli paljon, ja vaikka itse en mopoa olisi ostanut, päätin etten tarvitse noin kallista mopoa.

Aloin miettimään uudestaan minkä mopon ostaisin. Mietin myös pv:tä ja mankia. Niistä tietäisin eniten teknisesti. Yleensä pevekkien hinnat pyörivät siinä 750¤ alapuolella. Mutta ne olivat pienipyöräisiä, se oli rajoittava tekiä.

Taas alkoi mietintä. Kavereilla oli noita sykösiä ja seuraavaksi aloin miettimään sitä. Siinä olisi isot pyörät, pevekin kone, josta tiedän jotakin. Ongelma oli vain niiden huono saatavuus, vaikka etsin niitä lehdistä ja netistä. No sekin ajatus kaatui siihen.

Täyttäisin muutaman päivän päästä 15v, ja mopo oli vieläkin ostamatta. No olihan meillä tallissa vm. 86 Solifer Sm, mutta ajattelin, kun se on niin paskassa kunnossa en jaksa sillä ajaa. Mutta ajatus solikalla ajamisesta ei enää ollut hullumpi. Kysyin ukolta, mitä siinä on vikana (mitä pitäs korjata). No siihen pitäisi vaihtaa runkolaakerit ja kiertokanki, ja sähkötkin pitäs uudestaan vetää. No eihän me osata niitä vaihtaa, ja sekin kaatui siihen. Kaverit kysyivät, joko oot mopon ostanut. No empä ollut. Mietin, osaakohan kukaan vaihtaa tähän noita osia. Sitten kaverit höpisivät yhdestä korjaajasta, joka korjaa mopoja. Sitten valkeni, päätös siitä, että ajan solikalla.

Nyt sollu pitäs viedä sinne korjaajalle. Tarkoitus olisi maalata runko ja tankki uusiksi ja ostaa vähän uutta osaa.

Siinäpä tollainen tarina. Teinkö oiken? Tosin voi olla aika yksimielinen vastatus, kun foorumi on tehty Soliferia varten.Rolling Eyes
teit oikein. tosi mies ajaa soliferilla.
Aivan oikea ratkaisu. En kyllä itsekkään olisi lähtenyt maksamaan uusendurosta enkä olisi laittanut lypsyjakkaraa.
Tyyli se olla pitää mopoillessakin.,)
Oikein hieno päätös.

Sm95

Varmasti oikea valinta!
Ei huono vaihteoehto ollenkaan.
Kyllä oikea valinta varsinkin sm
SoLIFEr on aina oikea ratkaisu, ennen mopoissa oli tyyliä, väkevyyttä, ja niistä erotti mikä oli mikäkin.