Soliferia

Täysversio: Solifer Export -79
Katselet kevennettyä arkistoversiota. Siirry keskustelualueen täysversioon.
Yleensä näitä projekti kertomuksia foorumille jaksa kirjoitella, mutta aattelin jos tämän kerran jos täältä löytys tarvittaessa apuakin.

Kyseessä on vuodesta 1990 omistuksessa ollut, ja melkein 20 vuotta seissyt Solifer Export vuosimallia -79 (koneen sisältä löytyi valumerkki 79, muuta varmuutta vuosimallista ole).

Tässä mopo haettu seisonnasta:

[Kuva: IMG_1217.sized.jpg]

Veli sai 90-luvulla ohjaustangon poikki joten hakiessa oli paikalla pyörän ohjaustanko. Väritys on ihan allekirjoittaneen 90-luvun alussa tekemä.

Moposta hajos 'aktiiviaikana' männänrengas ja teki komeet skraadut sylinteriin. Se on nyt porattu liki maksimikokon. Seisomaan jättäessä muistelin mopon pitäneen hieman epämääräistä ääntä ja sylinterin aukasun jälkeen syyllinenkin paljastui. Uudestakin männästä oli hajonnut männän rengas ja toinen oli sen johdosta täysin jumissa. Säkä käynyt ettei sylinterissä ollut tullut merkkejä. 90-luvulla laitoin tehomännän mopoon vaikka mopo muuten onkin vakio.

[Kuva: IMG_1225.sized.jpg]

Mopossa oli ongelmaa pidemmän aikaa, että kakkosvaihde ei tahtonut kytkeytyä kunnolla vaan piti hakkaavaa ääntä ja veto katkeili kunnes käytti kaasun pois ja taas päälle jolloin matka yleensä jatkui kakkosvaiheella. Vaihdoinkin aikoinaan keskipakokytkimen(-met en muista enää ihan tarkkaan). Nyt näkyi että jotain muutakin oli ollut menossa, kun  vaihteiston pohjalta löytyi mujua. Ainakin yksi lukkoaluslevyn lukko-kohta oli murtunut pois. Lisäksi keskiakselilla oleva 'jarrujousi' oli katkennut. Epäilen siitä johtuneen tuon huonon vaihdon.

[Kuva: IMG_1230.sized.jpg]

Lisäksi liekö em. vian takia myös hammaspeikko iskenyt pariin hampaaseen.

[Kuva: IMG_1231.sized.jpg]

Tässä näkyy jäljet mitä hajonnut keskipakokytkin on tehnyt vaihteiston kanteen.

[Kuva: IMG_1234.sized.jpg]

Tässä moposta purettu jo kaikki ja rungon maalaus menossa.

[Kuva: IMG_20160721_142137.sized.jpg]

Löysin valmiin värin joka oli aika liki alkuperäistä sinistä. Kummatkin on metallinhohto. 

[Kuva: IMG_1240.sized.jpg]

Koneen kunnostuksessa meni hommat sitten pahemman kerran pieleen, kun irrotin magneettoa. Magneettoon oli kampiakselin kiilatappi syönyt uran jolloin magneetto oli pyörähtänyt hieman kampiakselilla ja kun magneeton veti irti niin tappi teki uuden uran magneettoon.

[Kuva: IMG_0003.sized.jpg]

Samoiten kampiakseli meni pilalle. Ehkä tuon olisi pystynyt pelastaan vielä, mutta kierteetkin oli aika huonossa kunnossa.

[Kuva: IMG_0001.sized.jpg]

Hommasin uuden kampiakselin ja magneeton pohjineen. Jostain syystä en saanut ajoitusta sitten millään täysin kohdalleen uudella systeemillä. Vasemmanpuoleinen merkki on yläkuolokohta. Sitten on 2mm merkki joka on oikea sytytyshetki ja oikealla puolen on merkki johon ajoituksen sain. Myöhäisemmäksi en ajoitusta saanut.

[Kuva: IMG_0019.sized.jpg]

Mopon nyky tila. Väritys ei ole alkuperäinen ja ohjaustankokin on SM:stä, kun Exportin omaa tankoa ei tähän hätään löytynyt. Kromiosat maalasin, kun suurin osa niistä oli ruostunut sen verran ettei ne näyttäneet enää hyvältä. Näkee sitten kuinka maali pysyy kromiosissa.

[Kuva: IMG_0020.sized.jpg]

Tänään ensimmäistä kertaa käyttelinkin mopoa, mutta joku sivuääni moottorissa on. Joku kolkotus tms. Kone kuitenkin kävi ihan ok. Sammutin koneen(se ei sammunut itsekseen) ja sen jälkeenpä se olikin jumissa. Ei saanut enää pyörähtämään polkimesta. Hetken kerkesin jo miettiä, että taas on männänrengas palasina ja mäntä jumissa sylinterissä. Se ei kuitenkaan ollut tilanne vaan mäntä oli hyvä eikä sylinterissä ollut jälkiä. Magneetosta käsin pyöräytin konetta niin selkeästi tuntui, kuin metalli hankas metallia. Tämän jälkeen kone pyöri taas vapaasti. Täytyy käyttää vielä vaihteiston puoli auki ja katsoa onko siellä joku ottanut kiinni johonkin mihin ei pitäs. Kytkinten päittäisvälys on tällä hetkellä liian iso mitä se kuuluis olla joten voi olla että se on ongelma.

https://www.youtube.com/watch?v=KGt7fsOGQu4
[attachment=1612][attachment=1611]Hieno tarina ja hyvät kuvat. Itselläkin tarkoitus tehdä vähän samanlainen tästä. Kunhan teen ton läskitankin loppuun.
Mun mielestä mustat osat sopis paremmin hopeiksi, aika synkkä väritys nyt mutta kukin tyylillään.
Nyt on eka ajoreissukin takana. Kakkonen tunnu edelleenkään vaihtuvan ihan ongelmitta joten täytynee jossain kohden vaihtaa kummankin vaihteen kytkimet. Oikein muuta vikaa vikaa vaihteistosta enää löytynyt, kun vaihdoin sen katkenneet jousenkin sinne.

Jumimisellekään oikein muuta syytä löytänyt kun että magneeton pohja ollut ihan keskellä ja jossain kohden otti kiinni magneettoon.
Tänään sain mopon sähkötkin viimeisteltyä. En tiedä onnistuinko polttaan magneeton takavalon käämin kun koetin saada tööttiä toiminaan. Alussa paloi takavalot mutta jossain kohden huomasin ettei enää. Töötti rääkäisi kerran ja siinä se. Takavalot tosin paloi senkin jälkeen vielä muistaakseni.

Toisen ominaisuuden huomasin, että kun kaasun käänsi täysin auki niin tuntui että meno itseasiassa hyytyi. Liekö mennyt laihalle. Täysin vakiohan tuo mopo on mutta en muista tuota ominaisuutta aiemmin. Pakoputki on nyt tosin uusi jos sillä on väliä. Säätösuuttimen olen siihen ostanut, mutta nyt on vielä se vakiosuutin.
Magneetto ei ollut mennyt miksikään. Takavalopolttimo oli palanut ja jarruvalokytkimessä on aika paljon ylimenovastusta. Täytyy katsoa saako sitä putsattua vai meneekö vaihtoon. Lisäksi töötti ei toimi. Noita kahta 'pikkujuttua' lukuunottamatta olis rekisteröinti valmis.

[Kuva: IMG_0022.sized.jpg]
Noniin. Tällä päivämäärällä on Solifer jälleen rekisterissä/ajossa! Melkein 19 vuotta tuli väliä, kun ajosta edellisen kerran poistettu 20.10.1997.

Eniten 'katsastuksessa' meni papereiden kanssa, kun oli niin vanha ettei atk-järjestelmään olleet jaksaneet siirtää ensirekisteröinti päivää tms. ja vuosimalli oli hukassa. 1979 vuosimallin värkki tuosta tuli, mikä ei ole kaukana, kun koneen sisältä olen löytänyt -78 (vai oliko -79) valumerkin. Itse 'katsastustapahtuma' oli se, että käytiin inssin kanssa ihasteleen avolavan lavalla olevaa mopoa.

Nyt on muutama km tullut ajettua ja sen olen huomannut, että tasakaasulla mopo nykii kokoajan hieman. En muista tekikö se tuota aikoinaan. Mielestäni ei ihan tuossa määrin ainakaan. Ongelma parani hieman kun kiristin ketjua, mutta ei täysin poistunut. Kokeilin säätösuuttimella mutta tuntui että alkuperäisellä suuttimella ongelmaa oli vähemmän. Säätösuutintakin koetin säätää aika pitkäänkin, mutta tuntui ettei sillä oikein saanut hyvään säätöön.
Jos toi runko on ollut alunperin sinertävän hopeanharmaa, niin vuosimalli -79 on oikein.
Säikeen ensimmäisessä kuvassa näkyy rungon alkup. väri joka on juurikin hopeanharmaa, ainakin omaan silmään.

Laskin tänään vaihteistoöljyt pois ja hieman siinä oli metallihilettä. Eivät reagoineet mitenkään magneettiin joten tod.näk. alumiinia ovat. Aukasin sitten vaihteiston varuiksi jos siellä joku syö sivukoteloa. En muista oliko siellä uusia jälkiä sivukotelossa. Vanhoja jälkiä siellä on ajalta, kun ykkösen kytkimestä lähti jouset seikkailemaan. Kytkinrummussa ei näkynyt jälkiä joten oikein keksi mikä sitä alumiinia olis tuolla mussuttanut. Aattelin kuitenkin nyt samalla kunnostaa vaihteiston loppuun, kun aiemmin jäi väliin.
No nyt on vaihteisto rempattu ja jo vaihtuu vaihteet ongelmitta! Ei sujunu ihan ongelmitta tuo remppa. Osittain omaa tyhmyyttään, mutta viimein on kone kasassa.

'Hieman' oli kakkosen rattaan hampaat jo kuluneet.

[Kuva: IMG_0034.sized.jpg]

Nyt sitten vaan kovaa ajoa.