Soliferia

Täysversio: Soliferi vm-74
Katselet kevennettyä arkistoversiota. Siirry keskustelualueen täysversioon.
Moroo!
Se ois sit ensimmäinen viesti tänne.

Tossa pari-kolme vuotta sitten veli kunnosti ladon perältä isän vanhan soliferin.Sillä ajeltiin siinä se pari vuotta ja sitten se iski jumiin.
Ennen viime joulua vedin koneen pöydälle ja eikun palasiks.
Huomasin että männäntapin sokka oli lähteny toiselta puolen litomaan kun se oli väännetty vain äkkiä jostain hakaneulasta.
Pytty pääsi melko vähillä naarmuilla ja ajattelin että siinä se vika oli.

No nyt kesän aikana sain aikaseks kasata koneen uusilla tiivisteillä ja uudella männäntapin sokalla.
Eikun käyntiin ja menoks, okei, ei ihan kun sytty päin persiitä.
No hetki säätöä niin se lähti kötköttämään.

Kuitenkin se piti hieman kummaa ääntä ja ajattelin että oisko vauhtipyörä jääny löysälle, ei kovin löysällä, ajattelin kuitenkin katsoa vielä sen alle että kaikki ok.
KAIKKI EI TODELLAKAAN OK, sytytyspuolasta hioutunut hieman muovia ja muutenkin sotkusen näköistä.
No nyt löyty se vika mikä siihen varmaan viimeksikin oli iskeny.
Vauhtipyörän yksi "liuska" oli irronnut seinämästä ja luisunut sivuun.
Luultavasti viimeksi taittunut jonkun puolan väliin pystyyn ja juminut koneen.(kuva)
No onneks löyty vara-osa koneesta uus, tosin hieman hitsailtu, mahtaako olla tasapainossa, ainakin tähän asti sillä pelannut.
Ei ihan ensimmäisenä tulis mieleen katsoa tuollaista vikaa.

Tämä olis tässä syksyn mittaan tarkotus saada rekisteröityä, saa nähä miten käy.

Sitten ensimmäisessä kuvassa esiintyvä nuppi, Sanokaapa minulle että se ei kuulu moottoriin, eikä toivottavasti edes koko Soliferiin.
Se löytyi pöydältä jossa kone oli palasina...
Äkkiseltään näyttäis käynnistyspolkimen osalta. Jonkinlainen lukitusnappi, pitää polkimen paikoillaan ettei poljin heilu ajon aikana. Löydät pesäkolon tuolle nupille käynninstyspolkimen haarukan pohjasta, kun irrotat kammen.
Hitto ja minä kun katsoin ekana että olisi männänpalautusjousi Razz. No ei, näyttää kyllä koon ja muiden ominaisuuksien puolesta täsmäävän tosiaan kiksin pikkujouseen. Itsellä oli jousi ja kuula ja nyt uusi tilausosa oli jousi ja tuonnäköinen metallikappale päässä.
Älä huoli, ei tuo tappi Tomokseen kuuluHymy Mutta tuo vauhtipyörä onkin sitten erijuttu... Vauhtipyörähän on niin iso mötikkä pienen heiveröisen kampiakselin päässä että, sen pitää olla tasapainossa justiin, eikä melkein. Jos vauhtipyörä ei ole tasapainossa niin saat todella nopeasti kampiakselin laakerit tai koko kampiakselin hajalle. Jos vauhtipyörän suoruus epäilyttää kannattaa käyttää se lähimmällä osaavalla koneistamolla tasapainoituksessa.
Kiitokset asiallisista vastauksista!

Täytyis vielä vaihtaa 2,75 kumit katsastukseen+ pistää jarruvalo pelittään+ etsiä pakoputken lämpösuoja jostain.
Ja niin, etsiä tietysti halvin mahdollinen katsastusasema pirkanmaalta... Confused


...Lisäilenpä tässä muutaman kuvan...
onks sun tarkoitus ajella tolla sitte liikenteessä ku saat katsastettua?
komee suolivieteri! ei mikään pilalle puunattu Cool menee varmasti noillakin kumeilla rekisteriin mutta paremman näköinen tavallisilla.
Juu kyllä tää ihan liikenteeseen ois tulossa Rolling Eyes
Ja saa ny nähä jos joskus innostuis entisöimään ihan alkuperäis lookkiinsa...

Onko muuten kellään noita solifer tarroja semmosella pohjalla tietokoneella että vois vaan tulostaa tuommoselle tarra-arkille ja liimata kiinni?
Tuntuu hieman hintavilta nuo myynnissä olevat.
Jarruvalo, eikä lämpörauta, eikä myöskään 2,75 leveät renkaat ole pakolliset katsastuksessa, menee läpi ilmankin niitä, mutta tottakai kaikki ne on aina plussaa katsastusmiehen tiukalle katseelle.Hymy