Soliferia

Täysversio: SOLIFER EXPORT vm 1962
Katselet kevennettyä arkistoversiota. Siirry keskustelualueen täysversioon.
Kyseessä on auton peräkärryssä kotipihaani tuotu mopojen osakasasta ( syksyllä 2007) löydetty osakokonaisuus hyvässä ruosteessa.
Kaatopaikka tuomion saanut kasa päätyi onneksi minulle.
Sain hyvän projektin itselleni.
Kasaa tutkiessani havaitsin kaksi runkoa Solifer exportit 62 ja 64.
kuitenkin 64 oli jo päässyt huomattavasti pahaan läpiruoste tilaan ja oli aika pehmeä.
Suurin osa osista on jo käynyt happokylvyssä ja ruosteet on hävitetty, pintakäsittelyt ovat hyvässä vauhdissa.
Puuttuvia osia on myös jo hankittu aikasta paljon.
Tärkein meinasi unohtua kertoa, sain myös edelliseltä omistajalta asianmukaisen omistussuhteet ja lähihistorian todistavan paperin itselleni, että saadaa Soliferi myös aikanaan rekisteriin.
Tammi- ja helmikuun aikana olen saanut osista happokylvetettyä ruosteet pois ja maalattavia osia on pintakäsitelty eri pinnotteilla.
Päävärit on valittu; Sininen ja helmenvalkea.
Maaliskuussa on tarkoitus suorittaa jo kokoonpanoa.
Pääsiäisen aikaan taisi tulla pieni projektiväsy, pidin vähä taukoa.
Taas on alkanut kasaaminen ja huhtikuun alussa menen pinnaaja eksperttiä tapaamaan ja oppia saamaan.
Innolla on jatkettu taas kasaamista. Vaijerit laiteltu, kaasukahvakin on jo paikallaan. Tankinposkiin on laitettu alkuperäisistä kunnostetut Solifer merkit ja takalokariin kiinnitetty export merkit.
Sain nopeusmittarin pyöritinrattaan ja siihenliittyvät osat pitkän etsimisen jälkeen. Viimeisiä osa tilauksia on suoritettu ja kasaaminen on hyvässä vauhdissa. Iskarit on myös paikallaan.
Lauantaina 26.4. käytin jo solikan ulkona eka kertaa, kuitenkin vaan potkuteltiin, ei vielä käynnistelty. Kylmäkoeajo on siis suoritettu.
Vappu vietettiin Pariisissa nähtävyyksiä kierrellessä.
Toukokuussa laitettu uusi tarakka ja tanko. Etu- ja taka-akselin systeemit tarkastettu. Sähköasiat pitäis aloittaa.
Mopotapahtuma Järvenpäässä lauantaina 17.5. menen Jupiterilla.

Tässä on ollu vähä muita kiireitä.

Sunnuntaina 15.6. Sain sylinterin koneistuksesta ja illalla asenneltiin ahkerasti sähköjä ja moottoria. Vihdoinkin koitti se päivä.
Eka polkasulla heti käyntiin. Ajelemaankin pääsin muutaman satametriä ja hyvältä tuntuu ja pikku säätöjä joudun vielä tekemään.
Oli taas vähä kivaa.

Katastukseen menoa ootellessa.

Syksyllä tuli sitte talliin uusi projekti;
Rabeneick Binetta -59. Että sillee ja nyt keväällä 13.3.2009 Kasaaminen taas kovassa vauhdissa. Että kevättä ootellessa.

Syksyllä 2009 myin Solifer Exportin pois.

Ps Muista käydä galleriassa katsomassa lisää projektikuvia !